sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Joulun tunnelmaa

"Työpajan lattia tuskin näkyy, kun tarvikkeet täyttävät huoneen. Loikin tavaroiden keskellä etsien jalansijaa päästäkseni huoneen toiselle laidalle noutamaan tarvitsemaani materiaalia.
Joululaulu soi taustalla tahdittaen työtekoa ja välillä työntouhun keskeyttää luovatauko ahkeruuskupin ääressä, ja kahvi maistuukin pitkien työpäivien lomassa. 
Työpajassa tuoksuu joululle; luonnon materiaalit levittävät kilpaa ympäristöönsä omia tuoksujaan;
pellavaa, juuttia, vanhaa lankkua ja paperia...
Joulutuotteet valmistuvat vauhdilla, vaikkakin tehtävää on vielä paljon.
Lasken kalenterista päiviä siihen, kun tuotteet vihdoin pääsevät esille ja teidän saataville".




Joku sanoisi, että joko nyt puhutaan joulusta...Voi kyllä! Linnemilissä joulusta puhutaan aina ja joululehtiä selataan joskus keskellä suomen suvea. Ja tontuntyö on aloitettava aikaisin, jos aikoo ehtiä ajoissa joulumarkkinoille. Eikä se haittaa, sillä Linnemilissä joulua rakastetaan. 
Harmi, kun se on vain kerran vuodessa!




Mistään tavallisesta joulumarkkinasta ei kuitenkaan ole tälläkertaa kyse. Jouluinen tapahtuma tullaan järjestämään joulukuun alussa ja tuotteista sekä tunnelmasta päästään nauttimaan kaikin aistein. Aika ja paikka on vielä salaisuus, mutta täynnä joulua ja rauhaa se tulee olemaan. Itse en malta odottaa että pääsen toteuttamaan ensimmäisen joulutapahtumani ja tarjoamaan kävijöille aitoa jouluntunnelmaa perinteitä unohtamatta.

..Lankkulattian narinaa, kynttilän valoa, hentoista joulumusiikkia ja kuusen tuoksua..

(Iho meni aivan kananlihalle äskeistä kirjoittaessa, voi kunpa voisin jo paljastaa teille mitä ihanaa puuhastelen täällä teitä varten).




Maltan kuitenkin vielä mieleni ja pidän joulun salaisuuden vielä piilosilla. Kohta sen kuitenkin paljastan ja kutsun teidät kaikki ihastelemaan Linnemilin joulua!

-Linnemil-



3 kommenttia:

  1. Ihanaa, joulu :) ostin tänään ulkoruukkujen tuijiin valot jotka haluaisin jo laittaa,joku muu perheessä toppuutteli....huomenna luvassa tuhtia aamupalaa,niin jaksat taas ahertaa ♥

    VastaaPoista
  2. Älä suotta anna toppuutella. Pihavaloja näkyy jo useiden asuntoalueemme pihoissa ja ne luovat ihanaa tunnelmaa ja valonpilkahduksia pimeisiin iltoihin. En malta odottaa että saisimme pian myös lunta maahan; se valaisee niin ihanasti ulkona ja tuo jouluntuntua :)

    VastaaPoista
  3. R meinaski,että täytyy tylla ensin lunta, että valot näyttää kivalta ;) MÄ vaan oon keksiny puhua hienosti sisustusvaloista jouluvalojen sijaan, niin niitä voi laittaa jo hyvissä ajoin ;) Ehkä tänään paukautan valot ulos, niin naapurit voi tehdä varman lausunnon mun terveyden tilasta...Ohan se vähän hassua laittaa "sisustusvaloja" lokakuus....!?!? :D

    VastaaPoista