tiistai 8. lokakuuta 2013

Valoisa koti Pohjanmaan lakeuksilla

Linnemil sai kunnian vierailla tässä valoisassa kodissa, keskellä Pohjanmaan kaunista luontoa.
Haluan jakaa kanssanne kauniit kuvat kodista, jossa eletään rauhallista (ja välillä vähän vilkastakin) lapsiperheen arkea.


Aamuauringon säteet valaisevat kodin ja peltomaisema herää syksyiseen aamuun. Voin jo meilkein nähdä kylmän yön jäljiltä nurmikon kuurassa, mutta aivan niin kylmä ei vielä kuitenkaan ole.
Koti on valmistunut vuonna 2011 luonnonkauniille paikalle jokirantaan. Kauniit viljapellot ympäröivät taloa ja maisema on kuvankaunis. Perheen äiti nauttii erityisesti alkusyksyn maisemasta, kun sumu ja laskeva aurinko kohtaavat viljapellolla. Sitä maisemaa voisi tuijottaa ikuisuuden.


Nuorenparin haaveet omakotitalosta muuttuivat todeksi, kun tontti rakennuslupineen varmistui ja talon rakennustyöt voitiin aloittaa. Pohjaratkaisu on suunniteltu valmispohjia muokkaillen yhdessä perheen äidin isän avustuksella. Pohja on suunniteltu omia tarpeita mukaillen. Uuteen kotiin valmistui neljä erillistä makuuhuonetta; hyvä niin, sillä äidin ja isän lisäksi perheeseen kuuluu nyt kaksi suloista tyttöä.



Tyttöjen huoneessa saa vaaleanpunainen näkyä. Hento vaaleanpunainen ruututapetti valittiin tytölle sopivaksi jo rakennusvaiheessa, sillä toinen tytöistä syntyi perheeseen rakennustöiden alkaessa. Äidistä ei tuolloin paljon apua työmaalla ollut, sillä pieni prinsessa vei äidin huomion isän rakentaessa perheelle kotia.
Sisustusvalinnat äiti pystyi hoitamaan lasten hoidon ohessa.

Sisustus on vaalea ja värimaailmaltaan harmoninen. Valoisat huoneet ja avarat tilat luovat rauhallisen ja kodikkaan tunnelman, joka oli tavoitteena sisustusmateriaaleja valittaessa.
Tumma laattalattia aulassa ja keittiössä kontrastina vaaleiden pintojen kanssa ryhdittää tilaa hienosti.





Lapsiperheen arjessa luonnollisesti kokkaillaan paljon. Toimiva keittiö on ehdoton. U-mallisessa keittiössä kaikki on kädenulottuvilla ja työskentely keittiössä on vaivatonta. Tila on avoin ruokailutilaan, jolloin pöydässä istuvien kanssa voi seurustella keittiössä kokkaillessa.

Olohuoneesta on näkymä ruokailutilaan. Olohuoneessa vietetään aikaa yhdessä perheen kesken ja vieraiden kanssa seurustellen. Mukava sohvaryhmä on ehdottoman tärkeä ja sen tumma verhoilu istuu yhteen keittiön laattalattian kanssa. Tumma sohvan väri on myös turvallinen vaihtoehto lapsiperheen arjessa. Takkatuli loimuaa olohuoneessa lämmittäen koko taloa. Syksyiset illat antavat luvan rentoutumiselle pihatöistä.
..viltti, takkatuli, sisustuslehti ja mukava asento sohvalla..
Olohuoneen pöytä on vanha puuarkku joka toimii katseen vangitsijana tilassa, jossa se poikkeaa muusta värimaailmasta edukseen. Vanhat vitriinit ja antiikkilipasto yhdistettynä kodin selkeisiin linjoihin ja moderneihin yksityiskohtiin luovat sisustuksesta kodikkaan ja mielenkiintoisen.Sisustuksessa on käytetty ripaus mustaa väriä tehosteena tekstiileissä ja sisustusesineissä.






Huoneissa toistuvat vaaleat maalin sävyt ja tehostetapetti mukailee huoneisiin haluttua tunnelmaa.
Ornamenttitapetti valittiin alunperin vanhempien makuuhuoneen tapetiksi, mutta huonejärjestyksen muututtua se ryhdittää nyt työhuoneen sisustusta. 



Vierashuoneessa raitatapetti luo tilantuntua vaakaan asennettuna. Tapetissa toistuu ornamenttitapetin tavoin hohtava hopea ja mattakuvio. 


Makuuhuoneessa on muusta sisustuksesta poikkeava hieman tummempi sävyinen maali ja tehostetapetti. Lämpöiset sävyt antava hyvän unen. Alunperin huone oli suunniteltu television katselu huoneeksi, mutta lasten kasvettua televisio päätettiin siirtää olohuoneeseen. Keittiöstä käsin on helpompi seurata tyttöjä, jos he aamuisin katsovat televisiota äidin valmistaessa aamupalaa.
 

 WC:ssä ei haluttu käyttää lainkaan seinälaattaa. Kevyt vaikutelma tilaan luotiin vaalealla maalilla ja tehosteseinällä, johon on lastattu tuntomaali helmiäslasyyrilla viimeistellen.
Kodinhoitohuoneessa hoidetaan perheen pyykkivuorten pyykkäys. Tila toimii samalla pukuhuoneena. Lasioven takaa löytyy pesuhuone ja sauna.


Kylpyhuoneessa noudatetaan samaa värimaailmaa kuin muussakin sisustuksessa: tumma laattalattia ja valkoiset seinälaatat tummalla tehostelaatalla viimeisteltynä.. Puunsävyinen katto luo tilaan lämpöä yhdessä lasiseinän takaa näkyvän saunan kanssa.


 Kiitos että sain vierailla tässä ihastuttavassa kodissa!
Tämän kodin kuvasi Samuel Hoisko
(http://hoisko.net/)


KOHDE MYYNNISSÄ!
(Lisää myynnistä voit tiedustella myös Linnemilin kautta).


Poimi vielä parhaat sisustusvinkit tästä kodista:

- Ajattomat tapetit ja neutraali värimaailma huoneissa mahdollistaa huonejärjestyksen muuttamisen myöhemmin toiseksi. (Lasten huoneessa saa näkyä värit ja lapsille valitut materiaalit).

-Erilaisten materiaalien yhdistely sisustuksessa luo tilasta mielenkiintoisen.

-Wanhat yksittäiset huonekalut tekevät sisustuksesta kodikkaan ja mielenkiintoisen yhdistettynä selkeisiin linjoihin ja moderneihin yksityiskohtiin.

-Korotettu seinämä lieden takana estää suoran näkymän keittiöön ruokailutilasta (pöydässä istuvat vieraat eivät näe kastikkeen salaista ainesosaasi).


11 kommenttia:

  1. Kaunis koti AIVAN IHANALLA paikalla!!!!! t.Päivi

    VastaaPoista
  2. Olet Päivi oikeassa, talo on varsin kauniilla paikalla.

    VastaaPoista
  3. Hei! Muistatko mikä oli olohuoneen seinien sävy? ( haen itselle sisustusideoita) T:Siiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Seinien sävy olohuoneessa ja keittiössä on NCS S 1500-N. Kuvissa sävy sinertää hieman ja maali todellisuudessa on hieman harmaampi.

      Poista
    2. Ihanan näköistä! Meinasin juuri kysyä tuota seinien maalisävyä, meillä on juuri sama sävy harkinnassa keittiöön. :)

      Poista
  4. Hei! Minua kiinnostaisi mistä lattialaatat on hankittu? Tosi tyylikkäät!

    VastaaPoista
  5. Heippa, onkohan työhuoneen tapetin mallia tiedossa? Juuri etsinnässä vastaava ornamentti ja pukkaa olla et ne on lopetettu.

    VastaaPoista
  6. Studio Decor on tapetin valmistaja.

    VastaaPoista
  7. Moikka! Onko lattia laminaattia? Kauniin värin, mistä ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Lattia on laminaattia. Muistaakseni hankinta tehty K-raudasta. Vastaavanlaisia sävyjä löytyy mm. valmistajalta Tarkett.

      Poista